Web Content Display

Kumppaniesittely: Solita

Solita valikoitui Cygaten sähköisten asiointipalvelujen kehittämishankkeen toteutuskumppaniksi digitaalisen liiketoiminnan asiantuntemuksensa ansiosta.

Solitan leveät hartiat ja kunnianhimoinen kasvuhakuisuus tuovat kumppanuuteen sekä varmuutta että dynaamisuutta. Yhtiö on erikoistunut tuottamaan digitaalisia ratkaisuja ja verkkopalveluita sähköiseen liiketoimintaan, asiointiin ja tiedolla johtamiseen.

Solitalla on vahvaa näyttöä osaamisestaan mm. Atrian, Vehon, Liikenneviraston ja Fingridin kanssa. Lisäksi Solitan rakentamat Golli- ja Lupapiste-palvelut on palkittu Suomen suurimmassa digitaalisen markkinointiviestinnän kilpailussa Grand Onessa Paras B2B-verkkopalvelu -palkinnoilla.

"Solitan vahvuus on ymmärrys asiakaslähtöisen suunnittelun merkityksestä. Solitan kokemus teknologian, liiketoimintaprosessien ja sisältöjen yhteensovittamisesta tukee Cygaten asiakkaiden näkökulman huomioimista kehittämishankkeen kaikissa vaiheissa", kommentoi Kari Melkko, hankkeen pääarkkitehti Cygatella.

Cygaten ja Solitan asiantuntijat kehittävät työnimellä Cygate Next-Gen UX kulkevia uusia sähköisiä asiointipalveluja tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Uudistuvat palvelut tulevat sujuvoittamaan käyttökokemusta ja parantamaan Cygaten asiakkaiden oman liiketoiminnan edellytyksiä.

Vuonna 1996 perustettu Solita on kasvuyritys, joka on kasvanut viime vuosina kannattavasti yli 20 prosentin vuosivauhtia. Yhtiö työllistää yli 500 digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Tukholmassa. Solitan liikevaihto vuonna 2015 oli 49,7 miljoonaa euroa.